Khaleesi photoshoot Suomenlinnassa

Kuinka moni on seurannut Game of Thrones -sarjaa telkkarista? Sarja on herättänyt allekirjoittaneessa varsin moninaisia tunteita jokaisella kaudella, suosikki- ja inhokkihahmot ovat vaihdelleet (ja kuolleet). Yksi suursuosikeistani oli pitkään lohikäärmeiden äiti, khaleesi, Daenerys Targaryen. Pidän kyllä Danysta edelleen, mutten niin paljon kuin aiemmilla kausilla, juuri päättyneellä viidennellä kaudella hahmoon tuli sävyjä, jotka eivät itseäni juurikaan miellyttäneet, jopa ärsyttivät. Se ei silti tarkoita, ettenkö lähtisi viettämään päivää khaleesin kanssa, jos voisin! Ja viikko sitten sellainen mahdollisuus tuli.

Popcultissa tapasin parikin Game of Thrones cossaajaa, joista Danya cossaavan Ainon kanssa ehdin ottaa vain muutaman kuvan. Vaihdoimme kuitenkin yhteystietoja vihjattuani, että olisin ehdottomasti kiinnostunut kuvaamaan viehättävää lohikäärmekuningatarta uudestaankin paremmalla ajalla. Toukokuussa puhuimme aikatauluista uudelleen ja sovimme että kuvaukset pidetään kesäkuussa. Paikaksi olin jo aiemmin päättänyt Suomenlinnan, sitä ei oikeastaan tarvinnut edes miettiä sen kummemmin. Suomenlinnassa olisi puitteet vaikka kuinka monen GoT:n hahmon kuvaamiseen ja mielestäni myös Dany sopi sinne, varsinkin tässä sinivalkoisessa mekossa, jonka Aino oli tehnyt.

Mallina Aino oli ujohko, mutta se oli ehdottomasti ymmärrettävää, kun paljastui, että kyseessä oli tämän ensimmäinen "kunnon" photoshoot. Itsekin epävarmana ihmisenä ymmärrän, että shootteihin tottumattomia malleja jännittää, miten kuvaaja näkee heidät. Näin ollen yritin saada Ainon rentoutumaan ennen kuvauksia, juttelin niitä näitä ja kertoilin vähän omasta kuvaajataustastani, kyselin ja kuuntelin itse. Olen kokenut, että ainakin kokemattomille malleille tulee huomattavasti helpompi olo, kun kuvaaja pälpättää, sen sijaan että istua pönöttäisi vaan hiljaa. Tai sitten vaan tykkään omasta äänestäni, ho ho! 

Kuvaukset aloitettiin rantakallioilla. Vähän pelkäsin sinne taiteilua Ainon kauniin puvun puolesta, mutta hyvinhän tämä harppoi kallioilla, kuin oikea khaleesi! Heitin vitsiäkin että olisi pitänyt olla oma Jorah mukana auttamassa, mutta hyvin me vahvat naiset ilman miehiäkin pärjättiin!

Kalliolla toistui Ropeconista tuttu linnunkakkatilanne, kun hanhiperhe oli päättänyt miinoittaa kalliot melkeinpä kauttaaltaan. Mamma- ja pappahanhi eivät myöskään ihan hirveästi arvostaneet, kun yritimme päästä kallioilta pesueen ja pörröisten pikku vaavihanhien ohitse. Olisi voinut olla lohikäärmeille käyttöä tässä tilanteessa.

Kun olimme loikkineet kallioilla tarpeeksi ja välttäneet kakka-ansat, siirryttiin samaan paikkaan, jossa olin vuoden alussa kuvannut toisen Ainon Erwin-cossia. Paikat kiviportaat toimivat jotenkin osuvasti Danyn "valtaistuimena" ja yritin tuoda esiin sen ryhdikkään, arvokkaan hallitsijan joka Danysta huokuu tämän puhutellessa alamaisiaan. Annoin Ainolle ohjeeksi hengittää syvään kuvanottohetkellä, jotta ryhti pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Olen käyttänyt "hengitä syvään" -ohjetta parissa aiemmassa shootissa ja se kyllä toimii, kokeilkaa ihmeessä jos ette ole vielä kokeilleet c:

Toinen ohje jonka annoin Ainolle useammin oli "avaa silmät kolmosella". Monilla malleilla olen huomannut silmien menevän kiinni juuri sillä hetkellä kun painan laukaisijan pohjaan, useimmilla se johtuu silmien valoherkkyydestä. Pyysin Ainoa sulkemaan silmät ja avaamaan ne kun lasken kolmeen. Toimi! Tätäkin voin siis suositella sekä malleille että kuvaajille.

Mallina Aino toimi mielestäni oikein hyvin ensikertalaiseksi. Tärkeintä on kommunikaatio mallin ja kuvaajan välillä ja Aino oli todella vastaanottavainen ja kysyi aina, jos jokin oli epäselvää. Niin sen pitääkin olla, jotta homma toimisi jouhevasti. Nyt kun Aino on tekemässä toisen Dany-mekon Animeconiin, olen jo ehtinyt miettiä uutta shoottia, tällä kertaa erilaisissa puitteissa...

Kuvia jälkikäsitellessä ihastusta herättivät Ainon kasvot, jotka olivat oikeasti kuin luodut Danyn cossaamiseen. Piilarit oli valittu onnistuneesti Danylle ja mekon yksityiskohdat herättivät ihastusta. Aino oli tehnyt itselleen myös todella kauniin meikin, ja lähikuvien katselu ja käsittely olikin melkein parasta, kyllähän nättiä tyttöä mielellään katselee vaikka useamman tunnin c: alla sitten shootin lopputuloksia, mikä kuva hivelee eniten silmiä?

Kameran takana joku toinen: kuvaajana AG

Kaikki merkinnässä olevat kuvat on ottanut Emilia Lahtinen.
Linkki Emilian facebook-sivulle: https://www.facebook.com/AGphotographycosplay


Assistenttina toimi Essi Hautala.
Linkki Essin facebook-sivulle:  https://www.facebook.com/biitticosplay

***

Muutamat suomalaiset conit tarjoavat nykyään photoshootteja, joissa lahjakkaat kuvaajat ikuistavat puvut kameroillaan ja antavat kivan muiston cossaajille. Vuoden alusta alkaen minulla on ollut ilo tutustua muutamiin lahjakkaisiin suomalaisiin cosplaykuvaajiin, joista AG:n, Emilian kanssa olen toistaiseksi jutellut eniten. Emilia tuli minulle tutuksi tämän vuoden Yukiconin aikoihin kun osallistuin photoshoot-kilpailuun. Sain yhteisen ystävämme kautta kuulla että Emilia oli pitänyt kuvastani kovasti ja muutaman viikon päästä sovimme kahvittelutapaamisen, jossa pääsin juttelemaan Emilian kanssa cosplaykuvauksesta. Tilanne oli itselleni jotenkin todella surrealistinen, sillä olin ihaillut Emiliaa jo muutaman kuukauden kauempaa enkä osannut edes kuvitella, että hän kiinnittäisi kuvaani sen suurempaa huomiota. Ensivaikutelma Emiliasta oli ihana; rauhallinen ja miellyttävä juttukaveri, jonka kanssa jaoimme yllättävän paljon samoja ajatuksia, mitä kuvaamiseen tuli. Myöhemmin tänä keväänä tapasin hänet uudelleen ja sovimme jutustelun ohella että hän kuvaisi minua Desuconissa. Paloin halusta nähdä, miten ihailemani kuvaaja työskentelee malliensa kanssa ja samalla innosti myös ajatus siitä, että nyt tulee hyviä kuvia! En epäillyt kuvien laatua hetkeäkään.

Ennen Desuconia Emilian, ja muutaman seuraamani cossaajan sivuille ilmestyi hänen ottamiaan kuvia, ja se vei innostukseni tulevasta photoshootista ihan uusiin sfääreihin. Samalla yritin tutkia kuvia kuvaajana ja analysoin ihan paperin ja kynän kanssa, mikä niistä tekee niin upeita. Omissa photoshooteissani yritin käydä mielessäni niitä epävirallisia, sanattomia oppitunteja joita Emilian kuvat olivat minulle antaneet.

Desucon tuli vastaan melkoisella rytinällä ja sunnuntaina huomasin olevani hermoraunio shoottiamme odotellessa. Minuun oli yön aikana iskenyt joku kamala epävarmuuskuumotuspöpö ja ajattelin pari kertaa että "ei apua en mä olekaan valmis tähän". Mietin toistuvasti ulkonäköäni ja cossiani, sillä tiedän ettei Emilia ole vain hyvä kuvaaja, vaan myös varsin edistynyt cossaaja. Enimmäkseen kaappicosseja harrastavalle itselleni tuntui yhtäkkiä tosi nololta ajatukselta mennä sellaisessa puvussa ammattitaitoisen kuvaajan kameran eteen. Ja enköhän vaan turvonnutkin joka paikasta ja meikkikin oli oikeastaan suttuinen ja kamala. Kun Emilia johdatti minua kuvauspaikalle, en voinut olla miettimättä, mitä tämän mielessä liikkui.

"Se varmaan ajattelee että olen ihan toivoton tapaus" "Ei tällaisesta cossista voi saada hyvää kuvaa" "Mä en olen oikeasti aika kamalannäköinen" olivat omassa mielessäni pyöriviä lauseita, kämmenet hikosivat kaikesta hermoilusta.

Kuvaukset aloitettiin pienessä huoneessa Sibeliustalon bäkkärillä, ja Emilialla oli tietenkin luottoassarinsa Essi mukana. Kun kävin puolimakuulle sohvalle ensimmäisiä kuvia varten ja Emilia alkoi ohjata, ajattelin varmaan viitisen minuuttia että olen mallinakin ihan huono ja kamala jäykistelijä.

"Niin kuin huomaat, näytät todella upealta."

...mitä?

"Näytät todella hyvältä."

Sain aikaan nolon hihityksen ja surkeasti ilmoille piipitetyn kiitoksen kun vilkaisin ensimmäisiä kuvia kameran näytöltä. Aivoni eivät jotenkin prosessoineet sitä, että ihailemani kuvaaja, lahjakas cossaaja oli juuri sanonut että näytän upealta. Ajattelin ensin epävarmana ja skeptisenä, että sen täytyi olla joku rentouttava loitsu jolla kaikki mallit saadaan rentoutumaan. Sitten kehuja alkoi tulla tiheämmin.

"Erittäin hyvä."

"Tosi upea!"

Kun vaihdoimme kuvauspaikkaa ulos, Emilian kehut jatkuivat samanlaisina ylistyssanojen rimpsuna. Siinä vaiheessa kun sain kuulla näyttäväni Faithilta, hahmolta jota cossasin, olin jo siinä epäuskottomuuden pisteessä, että jouduin nieleskelemän itkua. Sanon aina olevani huomattavasti mieluummin kameran takana kuin sen edessä, syynä juuri epävarmuuteni ja epämukavuuteni jonkun kuvatessa minua. Emilian ohjeet olivat selkeitä ja ymmärrettäviä, ja uskon sen vaikuttaneen siihen, miten nopeasti rentouduin ja uppouduin kuvaustilanteeseen. Suurimmilla epävarmuuden hetkillä olin se pieni ja kroppaansa inhoava tyttö joka yleensä olen, mutta viidentoista ensimmäisen kuvausminuutin jälkeen olin Faith, olin se hahmo jota cossasin. Emilia oli saanut vartissa aikaan jotain sellaista, johon en koskaan kuvitellut vartin riittävän. Minulla oli seksikäs ja upea olo, olin kuvissa tyrmäävän upea, siitäkin huolimatta että silmäni ympärille oli maskeerattu mustelma ja hahmoni ammatti on prostituoitu.

Kuvausten loputtua poistuin vikkelästi paikalta, enkä vain kylmän tuulen takia, vaan siksi, etten tykkää itkeä muiden edessä. Nieleskelin tyytyväisyyden ja hämmennyksen kyyneliä ravatessani takaisin Sibbelle, olo oli jotenkin kummallinen, mutta hyvällä tavalla. Voitte kuvitella miltä minusta tuntui, kun näin Emilian valmiiksi työstämia kuvia. Jos raakaversiot olivat saaneet minut sanattomaksi jo kuvaushetkellä, takeltelin nyt ihastuksissani ja itkin kuin vesiputous, samalla nauraen. Mistä se kuvissa oleva kaunotar ilmestyi? Missä se oli ollut piilossa? Avauduin Emilialle kiitollisuudestani pitkään ja hartaasti, halusin hänen tietävän, että sain niin paljon enemmän kuin vain upeita kuvia. Sain palan kadoksissa olevaa itsevarmuuttani takaisin.

Puhuimme Emilian kanssa, että tämä on niitä parhaimpia juttuja, joita kuvattavalle voi antaa. Unohtumattoman kokemuksen, itsevarmuuden nostatuksen, tunteen siitä että on upea ja ihana, oli päällä sitten kaappicossi tai monien kuukausien väännöllä syntynyt puku. Emilian kanssa on helppo tulla toimeen, hän puhuu malleilleen ja antaa pieniä, mutta merkittäviä ohjeita, joiden avulla puhuttelevat kuvat syntyvät. Jokaisella cosplaykuvaajalla on mielestäni jotain opittavaa häneltä ja hänen kuvistaan.

Erityisylistykset Essille siitä kaikesta kärsimyksestä mihin kuvausten aikana jouduit, ilman sinua näitä kuvia ei olisi c': hyvä assari on sankari siinä missä hyvä kuvaajakin.

Toivon pääseväni jatkossakin tekemään yhteistyötä Emilian kanssa, sillä tämän kokemuksen merkitystä ei voi kylliksi korostaa ♥

Desucon ja mitä tälle blogille muuten tapahtui?

Hämmentävää ajatella että edellisestä bloggauskerrasta on yli puoli vuotta, huh miten aika onkaan hurahtanut! Siihen aikaan on sisältynyt niin paljon kaikkea, etten tiedä mistä aloittaisin kertomisen. Lyhyesti sanottuna avasin tämän vuoden alussa oman cosplayvalokuvasivun facebookiin (linkki!) ja sen jälkeen olen tehnyt melko aktiivisesti cosplayphotoshootteja coneissa ja conien ulkopuolella. Kuvaamista on tullut harrastettua enemmän kuin itse cossaamista, mutta esimerkiksi edellisessä merkinnässä mainittu, Child of Lightin Aurora-hahmo tuli toteutettua YumiKoyukin avustuksella. Lara puolestaan on siirtynyt kauemmas tulevaisuuteen ja aiemmin testaillusta Nathan Drakesta on tulossa naispuolinen versio tämän vuoden Traconiin. Listalla on myös Pokémon Black/White -pelin salipäällikkö Elesa, joka on kuulokkeita vaille valmis.

Blogi on pysytellyt hiljaisena lähinnä siksi, että suurin osa cosplaytoiminnastani on siirtynyt facebookin puolelle, enimmäkseen valokuvauksen muodossa. Vaikka harrastan yhä cosplayta, koin jotenkin hölmöksi pitää blogin nimeä sellaisena, joka viittaa enemmän cosplayhin, kuin cosplaykuvaamiseen, siksi siis myös blogin nimen ja osoitteen muutos. Luonnollisesti tämä tarkoittaa sitä, että blogissa tullaan jatkossa näkemään enemmän kuvia muiden cosseista ja kuulemaan ajatuksiani cosplaykuvaamiseen liittyen.

Desucon oli tuttuun tapaan tänäkin vuonna Lahden Sibeliustalolla. Allekirjoittaneelle Desucon oli ensimmäinen laatuaan, mikä tuntui herättävän joissakin kavereissa hienoista järkytystä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? :D Paikkana Sibeliustalo oli jotenkin erilainen paikka kuin millaiseksi olin sen kuvien perusteella kuvitellut, enkä osaa oikein sanoa oliko se nyt sitten hyvä vai huono juttu. Suurimpana plussana oli se että liikkumatilaa tuntui olevan runsaasti enemmän kuin monissa muissa coneissa joissa olen vieraillut, hengittäminen oli mahdollista hei! Myös ihan kivenheiton päässä oleva kauppa oli tosi mukava juttu, vaikken tehnytkään sinne kuin yhden visiitin.

Ihan kamalasti en Sibbellä ehtinyt kyllä viikonlopun aikana pyöriä, koska photoshootteja oli sovittuna aika mukava määrä. Olin huudellut jo noin kuukausi ennen conia etten ota Desulauantaille kuin 3 photoshoottia ja hups, yhtäkkiä niitä olikin sitten 7... MUN PITÄÄ OPETELLA SANOMAAN EI. Parillekin kaverille tuskailin sitä miten vaikeaa mun on sanoa ei sellaisille ihmisille jotka tunnen hyvin ja jotka nyt vaan on ihania, vaikka se sitten tarkottaisikin itselleni stressiä ja ahdistusta. Yksi photoshootti kuitenkin peruuntui lauantailta ja se olikin sitten lopulta ihan mukava juttu, ehdin shootin jättämässä välissä kiertää Taidekujan ja myyntipöydät läpi ja istahtaa hetkeksi välipalalle. Voin ihan rehellisesti sanoa, että se lauantain istumishetki sai melkein kyyneleet silmiin, niin hyvältä se tuntui tuntien juoksentelun ja kuvailun jälkeen. Mutta oli kuvattavienkin kanssa mukavaa, ihania ihmisiä kaikki c:

Lauantain ensimmäinen shootti oli Ainon kanssa. Hahmona Caesar Zeppeli Jojo's Bizarre Adventure -sarjasta.

Toisessa shootissa malleina olivat Nessu ja ryhmä Wadanohara and the Great Blue Sea -pelistä.

 

Aada ja kumppanit olivat kolmantena kuvattavina, hahmot sarjasta Yona of the Dawn.

                                        

Ja päivän viimeinen shootti oli Temen Metal Gear Solid-pelin Big Boss cossista.

                                  
Olin onneksi sopinut ilmaisesti majoituksesta kaverin luona, ja kämpillä suihkuun pääseminen, ruoan saaminen ja puhtaisiin lakanoihin sukeltaminen olivat jotain parhaimpia juttuja ikinä. Kävin hyvillä mielin nukkumaan hieman kymmenen jälkeen ja heräsin aamulla seitsemältä. Conidarran määrä oli melkoinen eilisten kuvausten jäljiltä ja lisäksi olin tainnut lauantain kuvauksissa reväyttää vasemmasta pohkeestani lihaksen, käveleminen oli nimittäin yhtä tuskaa. Sunnuntaina oli onneksi vain kaksi shoottia, joissa molemmissa oli vain muutama malli ja se oli ihan kivaa stressitasoni kannalta.

Plstcgy ja Mae-rye olivat sunnuntain ensimmäiset mallit Prinsessa Ruususen Phillipinä ja Aurorana.

Ja toinen ja viimeinen shootti sunnuntaina oli Jesmon, YumiKoyukin ja Fanki-Kitsunen kanssa, hahmot Odin Sphere-pelistä.

Tuuli oli muuten todella raaka sunnuntaina, varsinkin ensimmäisessä shootissa se tuotti vaikeuksia ja Phillipin hattu karkasi omille teilleen useamman kerran. Odin Sphere -shootissa olimme onneksi metsässä kuvaamassa, missä tuulensuojaa tuli puista enemmän ja kuvaaminen oli vähän vähemmän hankalaa. Ah ääriolosuhteet, pakollisia lähes kaikissa kuvauksissa! Mieluummin tosin otin hyytävän tuulen kuin kaatovesisateen, joka olisi perunut kuvaukset kokonaan.

Odin Sphere -shootin jälkeen laukkasin Sibbelle korjailemaan meikkiäni omaa shoottiani varten. Lauantaina pitämääni Aurora-cossia ei kukaan ehtinyt kuvata, mutta se oli minulle ihan okei, tarkoitus on ottaa lisää kuvia omalla ajalla kuitenkin. Sunnuntaille olin kuitenkin sopinut shootin, tai oikeastaan kaksi, joista myöhäisempi vaan oli todella extempore päätös. Hahmona minulla oli Telltalen The Wolf Among Us -pelin Faith ja sain itselleni suostuttelulla yllättäen Bigbynkin vielä, mikä oli tosi kiva juttu. Ensimmäinen shootti oli Emilian kanssa ja toinen Aadan kanssa, ja näistä shooteista olen kirjoittamassa varmaan huomenna pidempää postausta, ettei tästä kirjoituksesta tulisi ihan jäätävä tekstiseinä. Sen verran voin paljastaa tässä vaiheessa, että shootit olivat ihanalla tavalla erittäin mieleenpainuvia kokemuksia joista olen molemmille kuvaajille kiitollinen c:

Seuraava con itselläni on Tracon, Animeconin ollessa vähän turhan kaukana. Kaikenlaisia suunnitelmiakin Traconiin jo on, saa nähdä mitä kaikkea ehtii vielä tapahtua... c: heinäkuulle olen myös sopinut ison Game of Thrones -photoshootin Suomenlinnassa ja sitä ennen on satunnaisesti muita cosplayshootteja.

Yukicon 2.0 ja muuta jännää päivitysasiaa !

Taas on melkein puoli vuotta kierähtänyt edellisestä päivityksestä, jossa oli tarjolla Ellietä, jälleen kerran. Nyt mulla on kuitenkin uusi projekti työn alla, joten ajattelin jotain sen kunniaksi blogiin kirjoittaa. Otsikko puhuu puolestaan. Yukicon 2.0, tapahtuma, jonka liput menivät tänään muutamassa minuutissa loppuun, on seuraava tapahtuma jossa cossaan. Tällä kertaa ravistan mahdollisesti myös Ellien vetimet niskasta ja hyppään kahden uuden hahmon saappaisiin.

Mainitsin aiemmassa postauksessa että Auroran mekko on tilauksen ja työn alla. Se on edelleen varma nakki että cossaan kyseistä hahmoa, ihan jo siitä syystä että pääsen olemaan ihan oikea prinsessa ja ehkä herätän Yuki-alueen lähellä kiinnostusta pikkutytöissä? Kruunu ja hansikkaat jäävät minun kontolleni tehdä, mutta niistä uskon kyllä selviytyväni. Peruukkikin on hankittu hyvän aikaa sitten.

Lara puolestaan oli aika extempore päätös. Samalla tavalla kuin Ellie, myös Lara on melkein kokonaan kaappicossi - jousta, nuolia ja nuolikoteloa lukuunottamatta. Pari kuvaa räiskäisin tänään cossin edistymisestä ja lisäsin joukkoon myös yhden kuvan aiemmin syksyllä tehdystä propista...

Kaappicossaajan elämä voi osoittautua yllättävän hankalaksi, oikeasti. Oikeiden pöksyjen etsiminen oli ihan tuhottoman vaikeaa, ainakin mulle, koska olen melko tarkka siitä että vaatekappaleet näyttää suurinpiirtein samalta kuin alkuperäisellä hahmolla. Ensin tilasin Varustelekasta yhdet housut, jotka näyttivät oikeanlaisilta - olivat väärää kokoa. Sen jälkeen seikkailin vaatekaupoissa hyvän aikaa ja yritin etsiä netistä oikeanlaisia housuja, ei tärpännyt. Väri oli aina väärä, vähän liian tumma tai vähän liian vaalea, liian vihreä tai liian harmaa. Sitten menin H&M:ään... OIKEASTI. Myös Ellien molemmat paidat ja kengät löytyivät sieltä, arvatkaa löytyivätkö myös Laran housut? Housut ja cossiin tulevat toppi näkyvät siis kahdessa ylemmässä kuvassa. Nyt olen tosin jo epävarma siitä ovatko housut liian tyköistuvat, mutta Varustelekaan on onneksi tullut naisten kenttähousuja, jotka sopisivat myös kyseiseen cossiin. Saa nähdä millaiset housupulmat vielä sattuvat eteen...

Alemmassa kuvassa on sitten se proppi, josta on järjettömän ylpeä. Jousi. Poikaystävän kanssa löydettiin ihan metsästä oikeanlaiset oksat sitä varten ja sen jälkeen yhteisvoimin väsättiin tuollainen kasaan. Olen oikeasti ihan täpinöissä, mulla ei ole koskaan ollut mitään kovin erikoisia proppeja ja tuosta vaan tuli hieno. Nuolet ja nuolikotelo olis myös tarkoitus vääntää yhteisvoimin, odotan innolla. 

Lara-cossi on vielä hieman auki, parista syystä. Ensimmäinen on vuodenaika. Ainakin ensimmäisessä Yukiconissa oli niin kylmä että Ellien vetimissä olin ihan jäässä ja siihen asuun sentään kuului pitkähihainen paita. Laran kanssa päällä olisi toppi. Hyrr. Toinen syy on kaveri, joka ilmoitti cossaavansa The Last of Usista tuttua clickeriä, mikä tietenkin herätti innostukset cossata Ellietä, jälleen. Motivaatiota Ellien uusimiseen lisää myös paranneltu cossi. Onneksi päätöksen tekoon on vielä aikaa. 

***

Yukicon 2.0 tuo muuten tullessaan myös photoshoot-kilpailun, johon olen aikeissa osallistua. Aikaa on vain vähän yli viikko, mikä herätti vähän epäilystä sen suhteen, saisinko mallia mistään. Twitterissä on kuitenkin sen verran conikävijöitä, cossaajia ja animeihmisiä kavereina, että kun asiasta twiittasin, sain hetken päästä jo innokkaan mallin itselleni. Kuvaukset olisivat tiedossa ensi keskiviikkona!  

Cossien kuvaaminen ja photoshoottien järjestäminen on muutenkin alkanut kiinnostaa ihan toden teolla. Kuvaajantaitoni ovat taas hieman karttuneet viimekertaisesta, ja hienojen pukujen näkeminen on aina plussaa. Tällä hetkellä työn alla on siis myös projekti "ujuta itsesi cosplay-piireihin ja löydä itsellesi kuvattavia".

Kuvioissa taas - testikuva Nathan Drakena

Moikka!

Viimeisimmästä postauskerrasta onkin jo vierähtänyt tovi, näin kaunistellusti sanottuna. Koulussa on pitänyt niin paljon kiirettä koko kevään ajan, etten ole ehtinyt suomaan ajatustakaan cossaamiselle. Mutta tänään rääkkäsin itseäni oikein kunnolla tässä 30 asteen helteessä ja vedin päälleni pitkähihaisen paidan ja huivin. Ei välttämättä maailman järkevimpiä valintoja, varsinkaan silloin kun joutuu juoksemaan kuvausalueen ja kameratelineen väliä kuvaajan puuttuessa. Toisaalta yksin kuvatessa saan usein kuvaukset paljon paremmin sujumaan, alan niin helposti kangistelemaan jos kuvaaja on joku muu.

Aiemmin uhkailin kokeilevani, miltä Uncharted-pelien Nathan Drake näyttäisi naisena. Tänään sitten tein ne ensimmäiset kokeilut tylsyydessäni ja tekemisen puutteen vuoksi. Toistan, pitkähihainen paita ja huivi kaulassa hyppiminen 32 asteisessa talossa ei ollut maailman järkevintä, mutta yksi onnistunut kuva tuli kuitenkin! Hikoilun jälkeen meinasinkin pyörtyä, mutta ehkä tämä kuva oli sen arvoinen?

Kehitettävää on vielä aika huimasti. Tässä kuvassa esimerkiksi huivi on tyyliltään aika jees, mutta kuvioinniltaan se saisi muistuttaa enemmän Naten huivia. Myös laukku oli "jotain sinnepäin" ja se mikä kaapista löytyi -Natellahan on pienempi laukku. Hiuksiakin voisi ehkä laittaa eri tavalla ja kasvoja voisi mahdollista photoshoottia varten sotkea likaisemman näköisiksi. Panosvyökin voisi olla kiva yksityiskohta. 

Kuvia tässä cossista otan varmaan lisää lähiaikoina, alkavalla viikolla sään pitäisi ainakin viilentyä huomattavasti, eikä itseään näin ollen tarvitsisi kiduttaa hengiltä näissä vetimissä... (:

Rakkautta!

~Eve

Olenko minä huono cossaaja?

Joskus silloin kun aloitin cosplayn, vastaani tuli joskus näitä ihmisiä, joiden mielestä hyvä cosplay on yhtä kuin itse alusta loppuun asti tehty puku ja yhdennäköisyys cossattavan hahmon kanssa. Nostan hattua kaikille niille lahjakkaille ompelijoille, sekä myös niille vähemmän lahjakkaille ompelijoille, jotka haluavat sinnikkäästi oppia ja tekevät pukunsa itse. Vaikka ensimmäiset ompelukset olisivat melkoisia o-ou tapauksia ja kangasta kuluisi satojen eurojen edestä, ovat monet päättäväisyytensä ansiosta kehittyneet amatööreistä jopa todella hyviksi ompelijoiksi. Pisteitä teille, sormet verillä raatavat kanssacossaajat!

Toki on myös hienoa, jos cossaaja onnistuu olemaan täydellinen jäljennös hahmostaan myös ulkonäöllisesti. Ihminen ei kuitenkaan voi ulkonäölleen mitään, ellei halua treenata kroppaansa ihan vain cossia varten johonkin tiettyyn kuntoon tai käydä kauneusleikkauksissa leikkaamassa itsestään vähemmän ihmisen näköistä. Vai voiko? Maskeeraus voi olla hyvinkin olennainen osa sitä, tuleeko itsestään samannäköinen kuin hahmosta. Olen itse sitä mieltä, että maskeerauksessa voi kehittyä samalla tavalla kuin ompelemisessakin: räpeltäjästä varsinaiseksi taidemaalariksi. Taitavasti itsensä maskeerannut cossaaja osaa usein myös peitellä niitä "pikkuvikoja", joita ei tahdo hahmon kenkiin astuessaan tuoda esille. Bravo, siis myös kaikille taitaville maskeerajille!

Millainen sitten on huono cossaaja? Henkilö, joka tuunaa jääkiekkokypärästä Dragonbornin kypärän? Henkilö, joka ei maskeeraa kasvojaan likaisiksi vaikka se kuuluisi hahmoon? Monesti olen kuullut tuomittavan ainakin sellaisia cossaajia, jotka tilaavat pukunsa netistä. Jos pukusi on netistä, saatat olla joidenkin cossaajien silmissä laiska tai vähemmän omistautunut harrastukselle. Joillekin harrastajille "cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä". Mitäpä tähän sanoo allekirjoittanut, ompelutaidoton cossaaja?

Jo ala-asteella kävi ilmi, ettei minulla oikein minkäänlaisia kädentaitoja ollut. Pyrin luistamaan kaikesta ja menemään sieltä mistä aita on matalin, lopputuloksena usein hyvin kehnoja ja muotopuolia tuotoksia. Yläasteella välitön valintani oli tekstiilitöiden sijaan tekninen työ. Lukiossa, kun cosplay sitten alkoi taas kiinnostaa, uskaltauduin yrittämään ompelemista. Hyvin pieniä ja vaatimattomia ompelutöitä pystyin opastuksella tekemään, esimerkiksi kiinnittämään kukkia topin olkaimiin, mutta siihen se tyssäsi. Mittasuhteiden hahmotuskykyni on aina ollut, ja on edelleen olematonta luokkaa, joten kaavojen piirtäminen ei tullut kysymykseenkään. Neulalla pistin hyvin herkästi itseäni lyhyenkin prosessin aikana. Ompelukoneeseen ei ollut varaa eikä innostusta.

Totesin kaikkien yritysten jälkeen, ettei minulla ole juurikaan ompelussa vaadittavia kädentaitoja. Luovuutta minulla on kun puhutaan esimerkiksi kirjoittamisesta tai tietynlaisesta ongelmaratkaisusta, mutta kädentaidot uupuvat tai ovat hyvin vähäisiä, alkeellisella tasolla. Nyt voisi äkkiseltään kuulostaa siltä, että haluaisin kovasti oppia ompelemaan, mutta asenteeni vain on sellainen, etten viitsi edes yrittää. Oikeasti kyseessä on rehellisyys itseään kohtaan: olen todennut etten osaa, yritykset johtavat totaali hermostumiseen ja silloin ei minusta kannata yrittää.

Omassa tilanteessani katson parhaaksi vaihtoehdoksi tilata hankalammat puvut netistä. Olen esimerkiksi tämän vuoden puolella aikeissa toteuttaa Bioshock Infinite -pelin Elizabethin, jonka puvussa on sen verran yksityiskohtia, etten keksinyt niiden toteuttamiseen minkäänlaista leikkaa-liimaa-askartele järjestelyä. Saatoinkin jo aiemmin mainita, että ompelutaidoton saatan olla, mutta vaatteiden tuunaus esimerkiksi maaleilla tai muilla "askarteluväleineillä" sujuu jotenkin. Tällaiset cossit saattavat kokeneille ompelijoille tuntua tylsiltä, mutta ne ovat ihanteellisia juurikin niille, jotka kokevat olevansa ompelutaidottomia. Tällaisissa cosseissa pääsee myös näyttämään taitojaan esimerkiksi maskeerauksessa, jos hahmolla on vaikka arpia, likaiset kasvot tai haavoja. Tuleva genderbend-versioni Nathan Drakesta vaatii esimerkiksi kasvojen ja vaatteiden likaamista.

Bioshock Infiniten Elizabeth, juuri tässä asussa, on yksi cosplaysuunnitelmistani. Pelkkä puvun katseleminen sai minut hikoilemaan, ennen kuin päätin tilata sen suosiolla netistä.

Aiemmin mainittu netistä tilaus voi myös tuottaa ongelmia. Kuumotus ja paniikki voivat iskeä jo hyvää hyvää ompelijaa etsiessään. Netistä löytyy liuta nettikauppoja ja ompelijoita, joista cosplay-pukuja voi tilata. Suosituimpia ovat esimerkiksi eBay ja käsityöläisten etsy. Mutta mistä tietää voiko kauppiaaseen luottaa? Mitä jos puku ei koskaan pääse perille? Mitä jos se on väärää kokoa jostain kriittisestä kohdasta? Mitä jos kauppiaalla ei ole ennestään palautetta, mutta puku näyttää hyvältä ja hinta on paras mahdollinen?

Ongelmia ja kuumotuksen hetkiä kokevat epäilemättä myös ne, jotka hankkivat pukunsa netistä. Olen itse tilaamassa Elizabethin pukua etsystä, ja vaikka kyseisen ompelijan palautteet ovatkin lähes 100% positiivisia,  pelko hönkii silti niskaan. Voiko halvalla tosiaan saada rahalleen vastinetta?

Omissa silmissäni me kaikki cosplayn harrastajat olemme samalla viivalla. Osoitamme taitomme erilaisilla tavoilla, maskeeraten, luovin ratkaisuin ja hätkähdyttävästi ommellen. Toiset meistä onnistuvat näyttämään hahmoiltaan toisia enemmän, toiset luovat cosseistaan hämmästyttävän hienon kuvasarjan. 

Millainen on teidän mielestänne huono/hyvä cossaaja?

Rakkautta!
~Eve

Vakavia, mutta hauskoja naamiaisleikkejä

Hei cosplayn ystävät!

Kirjoittaessani tätä on mennyt vajaa viikko siitä kun palasin pukuilun pariin - nyt innostus sitä kohtaan on toivottavasti tullut jäädäkseen. Oman muistikuvani mukaan aloitin cosplayn vuonna 2005, ollessani 15-vuotias. Hahmo oli Bleach-sarjan Hinamori Momo ja siihen aikaan Bleach oli vielä monien cossaajien suuressa suosiossa, aivan kuten Narutokin. Mitään laadukasta luokkaa en voi väittää kyseisen puvun olleen, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Senhän pitäisi olla jokaisen pukuilijan etuoikeus - saada vapaasti nauttia olostaan omassa puvussaan.

Hinamoria seurasivat muunmuassa Death Noten L, Saiyukin Cho Hakkai, Gravitationin Shuichi Shindou ja Final Fantasy VII: Crisis Coren Aerith. Kaikista cosseista minulla on enemmän tai vähemmän hyviä muistoja, mutta siitä huolimatta cosplay-intoni pääsi uinahtamaan vuoden 2009 tienoilla. Suurimmat vaikuttavat tekijät olivat henkilökohtainen, ikävä kokemus cosplayn parissa, sekä ihan vain kuoleva innostus animea ja mangaa kohtaan. Ensimmäiseksi mainittu on onneksi enää pieni kutitus takaraivossa, mutta jälkimmäiseksi mainittu on ja pysyy muuttumattomana. Anime- ja mangahahmojen cossaajaa minusta ei enää tule saamaan.

Onneksi cosplay ei ole enää vuosiin (vai onko se koskaan?) rajautunut vain anime- ja mangahahmoihin. Vaikken vuoden -09 jälkeen käynytkään coneissa ennen tänä vuonna pidettyä Yukiconia, ovat monet kuvat puhuneet yhtä kieltä siitä, että cosplaysta on kirjaimellisesti tullut "pukuleikkiä". Aasialaisten hahmojen lisäksi coneista löytyy myös länsimaalaisten pelien, sarjakuvien, elokuvien ja tv-sarjojen hahmoja - näitä on varmasti ollut myös vuosia sitten, mutta niiden määrä on ainakin lisääntynyt kiitettävästi.

Nyt 23-vuotiaana cosplayn pariin palatessani kuulun vahvasti länsimaalaisia hahmoja edustavaan ryhmään. Yhden cosplayn perusteella tosin on vaikeaa sanoa mihin suuntaan homma lähtee kehittymään - esimerkiksi muutama Ghibli-elokuvien hahmo kiinnostaa, on kiinnostanut jo silloin kun cosplay-harrastukseni oli jäähyllä. Pääasiallisesti olen kuitenkin kiinnostunut enemmän pelihahmoista, ja sellaisista cosseista on tässäkin blogissa puhetta. Toistan, PÄÄASIALLISESTI.

Mietin blogin perustamista kauan, ennen kuin tein lopullisen päätöksen. Olen nähnyt monia cosplay-blogeja joissa ihmiset tuskailevat milloin kankaiden hintaa, milloin oikuttelevaa ompelukonetta. On tuskainen taistelu aikaa vastaan, alati olan takana kuiskutteleva epävarmuus ja tuskallinen turhautuminen. Katsoin itseäni peilistä kun olin selaillut näitä blogeja ja mietin ääneen: voiko ompelutaidoton ihminen perustaa cosplayblogin? Millaisena harrastajana mnua katsotaan jos tilaan pukuni neitstä tai kursin sellaisen kasaan H&M:n vaatteista ja kangasväreistä? Lopulta päätin että hitot ja pistin tämän blogin pystyyn. Tässä blogissa ei siis tuskailla ompelemisen kanssa, vaan puhutaan hieman toisenlaisista ongelmista.

Kyllä, meillä ompelutaidottomillakin on sellaisia.

Moni harrastaja varmasti tietää, että hahmoihin harvoin  kuulu pelkästään puku. Peruukki, meikki ja propit voivat aiheuttaa aivan yhtälailla tuskaa kuin puvunkin tekeminen. Esimerkiksi Ellie-cosplayni, jonka tässä merkinnässä esittelen, vaati luovaa kikkailua. Ei sitä voinut rakettitieteeksi kutsua, mutta kuitenkin.

Valokuvauksesta kiinnostuneena olen myös tarkka siitä, että saan cossistani laadukkaita kuvia. Halukkaan ja jotenkin asiansa osaavan kuvaajan etsiminen voi osoittautua todelliseksi haasteeksi, varsinkin jos sellainen pitäisi löytää omalta paikkakunnalta. Tässä blogissa pyrin tarjoilemaan myös silmää miellyttävää kuvamateriaalia ja totta kai kreditoimaan taitavia valokuvaajia (:

Puhutaanko sitten siitä, mitä cossasin siellä Yukiconissa, ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen? Hahmon valitseminen oli oikeastaan aika helppoa: tukka oli suht oikeaa väriä, toteutus ei tuntunut lainkaan mahdottomalta, ja hahmokin on yksi suursuosikeistani. Valinta kohdistui siis The Last of Us -pelin Ellieen. Suurinta harmia kyseisessä cossissa tuottivat paidan kuva ja kulmakarvan arpi. Ensimmäinen ongelma ratkesi poikaystävän kuvataiteellisilla lahjoilla ja toinen ongelma pienellä gallupilla, jonka suoritin maskeeraustaitoiselle ystävälleni.

Ellien molemmat paidat, farkut ja kengät löytyivät sieltä H&M:stä. Aluspaidan hankinnasta tiesin tulevan helppoa, mutta päällyspaita oli vähän kauhistuttava ajatus, kunnes pieneksi hämmästyksekseni löysin senkin H&M:ltä - juuri oikean värisenä. Kangasmaalit hankin askartelukauppa Sinellistä, ja arpea varten ostin ripsiliimaa ja kulmakynän Seppälästä. Sen jälkeen leikkasin nenäliinasta arven muotoisen kappaleen, väritin sen kulmakynällä ja liimasin paikoilleen ripsiliimalla. TA-DAA!

Arven tekoa harjoittelin päivää ennen conia vessan peilin edessä, hyvällä menestyksellä ensikertalaiseksi. Ripsiliima osaa tosin olla inhottavan sottaista, eikä sen irrottaminen iholta ole maailman kivuttominta puuhaa. Mutta cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä, vai miten se meni? Tuskaa oli myös huomata, että jännityksessä Ellien otsatukka jakaus ja arpi menivät väärälle puolelle naamataulua. Mutta virheethän on tehty korjattaviksi, eikös? Paidasta ja housuista olisi myös voinut tehdä kuluneemman näköiset ja reppuun panostaa enemmän.

Hienointa Ellien cossaamisessa oli, että tunsi olevansa tervetullut takaisin harrastuksen pariin. Ihmiset kehuivat ja halusivat ottaa kuvia, se tuntui hyvältä. Nautin Yukiconista täysin siemauksin ja kiitän sitä uinuneen innostukseni herättämisestä (:

Loppuun laitan ne kolme kuvaa Ellie-cossistani, jotka omasta mielestäni onnistuivat. Kiitokset kuvista poikaystävälleni.

Rakkautta!

~Eve