Kirjoittaessani tätä on mennyt vajaa viikko siitä kun palasin pukuilun pariin - nyt innostus sitä kohtaan on toivottavasti tullut jäädäkseen. Oman muistikuvani mukaan aloitin cosplayn vuonna 2005, ollessani 15-vuotias. Hahmo oli Bleach-sarjan Hinamori Momo ja siihen aikaan Bleach oli vielä monien cossaajien suuressa suosiossa, aivan kuten Narutokin. Mitään laadukasta luokkaa en voi väittää kyseisen puvun olleen, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Senhän pitäisi olla jokaisen pukuilijan etuoikeus - saada vapaasti nauttia olostaan omassa puvussaan.
Hinamoria seurasivat muunmuassa Death Noten L, Saiyukin Cho Hakkai, Gravitationin Shuichi Shindou ja Final Fantasy VII: Crisis Coren Aerith. Kaikista cosseista minulla on enemmän tai vähemmän hyviä muistoja, mutta siitä huolimatta cosplay-intoni pääsi uinahtamaan vuoden 2009 tienoilla. Suurimmat vaikuttavat tekijät olivat henkilökohtainen, ikävä kokemus cosplayn parissa, sekä ihan vain kuoleva innostus animea ja mangaa kohtaan. Ensimmäiseksi mainittu on onneksi enää pieni kutitus takaraivossa, mutta jälkimmäiseksi mainittu on ja pysyy muuttumattomana. Anime- ja mangahahmojen cossaajaa minusta ei enää tule saamaan.
Onneksi cosplay ei ole enää vuosiin (vai onko se koskaan?) rajautunut vain anime- ja mangahahmoihin. Vaikken vuoden -09 jälkeen käynytkään coneissa ennen tänä vuonna pidettyä Yukiconia, ovat monet kuvat puhuneet yhtä kieltä siitä, että cosplaysta on kirjaimellisesti tullut "pukuleikkiä". Aasialaisten hahmojen lisäksi coneista löytyy myös länsimaalaisten pelien, sarjakuvien, elokuvien ja tv-sarjojen hahmoja - näitä on varmasti ollut myös vuosia sitten, mutta niiden määrä on ainakin lisääntynyt kiitettävästi.
Nyt 23-vuotiaana cosplayn pariin palatessani kuulun vahvasti länsimaalaisia hahmoja edustavaan ryhmään. Yhden cosplayn perusteella tosin on vaikeaa sanoa mihin suuntaan homma lähtee kehittymään - esimerkiksi muutama Ghibli-elokuvien hahmo kiinnostaa, on kiinnostanut jo silloin kun cosplay-harrastukseni oli jäähyllä. Pääasiallisesti olen kuitenkin kiinnostunut enemmän pelihahmoista, ja sellaisista cosseista on tässäkin blogissa puhetta. Toistan, PÄÄASIALLISESTI.
Mietin blogin perustamista kauan, ennen kuin tein lopullisen päätöksen. Olen nähnyt monia cosplay-blogeja joissa ihmiset tuskailevat milloin kankaiden hintaa, milloin oikuttelevaa ompelukonetta. On tuskainen taistelu aikaa vastaan, alati olan takana kuiskutteleva epävarmuus ja tuskallinen turhautuminen. Katsoin itseäni peilistä kun olin selaillut näitä blogeja ja mietin ääneen: voiko ompelutaidoton ihminen perustaa cosplayblogin? Millaisena harrastajana mnua katsotaan jos tilaan pukuni neitstä tai kursin sellaisen kasaan H&M:n vaatteista ja kangasväreistä? Lopulta päätin että hitot ja pistin tämän blogin pystyyn. Tässä blogissa ei siis tuskailla ompelemisen kanssa, vaan puhutaan hieman toisenlaisista ongelmista.
Kyllä, meillä ompelutaidottomillakin on sellaisia.
Moni harrastaja varmasti tietää, että hahmoihin harvoin kuulu pelkästään puku. Peruukki, meikki ja propit voivat aiheuttaa aivan yhtälailla tuskaa kuin puvunkin tekeminen. Esimerkiksi Ellie-cosplayni, jonka tässä merkinnässä esittelen, vaati luovaa kikkailua. Ei sitä voinut rakettitieteeksi kutsua, mutta kuitenkin.
Valokuvauksesta kiinnostuneena olen myös tarkka siitä, että saan cossistani laadukkaita kuvia. Halukkaan ja jotenkin asiansa osaavan kuvaajan etsiminen voi osoittautua todelliseksi haasteeksi, varsinkin jos sellainen pitäisi löytää omalta paikkakunnalta. Tässä blogissa pyrin tarjoilemaan myös silmää miellyttävää kuvamateriaalia ja totta kai kreditoimaan taitavia valokuvaajia (:
Puhutaanko sitten siitä, mitä cossasin siellä Yukiconissa, ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen? Hahmon valitseminen oli oikeastaan aika helppoa: tukka oli suht oikeaa väriä, toteutus ei tuntunut lainkaan mahdottomalta, ja hahmokin on yksi suursuosikeistani. Valinta kohdistui siis The Last of Us -pelin Ellieen. Suurinta harmia kyseisessä cossissa tuottivat paidan kuva ja kulmakarvan arpi. Ensimmäinen ongelma ratkesi poikaystävän kuvataiteellisilla lahjoilla ja toinen ongelma pienellä gallupilla, jonka suoritin maskeeraustaitoiselle ystävälleni.
Ellien molemmat paidat, farkut ja kengät löytyivät sieltä H&M:stä. Aluspaidan hankinnasta tiesin tulevan helppoa, mutta päällyspaita oli vähän kauhistuttava ajatus, kunnes pieneksi hämmästyksekseni löysin senkin H&M:ltä - juuri oikean värisenä. Kangasmaalit hankin askartelukauppa Sinellistä, ja arpea varten ostin ripsiliimaa ja kulmakynän Seppälästä. Sen jälkeen leikkasin nenäliinasta arven muotoisen kappaleen, väritin sen kulmakynällä ja liimasin paikoilleen ripsiliimalla. TA-DAA!
Arven tekoa harjoittelin päivää ennen conia vessan peilin edessä, hyvällä menestyksellä ensikertalaiseksi. Ripsiliima osaa tosin olla inhottavan sottaista, eikä sen irrottaminen iholta ole maailman kivuttominta puuhaa. Mutta cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä, vai miten se meni? Tuskaa oli myös huomata, että jännityksessä Ellien otsatukka jakaus ja arpi menivät väärälle puolelle naamataulua. Mutta virheethän on tehty korjattaviksi, eikös? Paidasta ja housuista olisi myös voinut tehdä kuluneemman näköiset ja reppuun panostaa enemmän.
Hienointa Ellien cossaamisessa oli, että tunsi olevansa tervetullut takaisin harrastuksen pariin. Ihmiset kehuivat ja halusivat ottaa kuvia, se tuntui hyvältä. Nautin Yukiconista täysin siemauksin ja kiitän sitä uinuneen innostukseni herättämisestä (:
Loppuun laitan ne kolme kuvaa Ellie-cossistani, jotka omasta mielestäni onnistuivat. Kiitokset kuvista poikaystävälleni.
Rakkautta!
~Eve
