Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ellie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ellie. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. marraskuuta 2014

Yukicon 2.0 ja muuta jännää päivitysasiaa !

Taas on melkein puoli vuotta kierähtänyt edellisestä päivityksestä, jossa oli tarjolla Ellietä, jälleen kerran. Nyt mulla on kuitenkin uusi projekti työn alla, joten ajattelin jotain sen kunniaksi blogiin kirjoittaa. Otsikko puhuu puolestaan. Yukicon 2.0, tapahtuma, jonka liput menivät tänään muutamassa minuutissa loppuun, on seuraava tapahtuma jossa cossaan. Tällä kertaa ravistan mahdollisesti myös Ellien vetimet niskasta ja hyppään kahden uuden hahmon saappaisiin.


Mainitsin aiemmassa postauksessa että Auroran mekko on tilauksen ja työn alla. Se on edelleen varma nakki että cossaan kyseistä hahmoa, ihan jo siitä syystä että pääsen olemaan ihan oikea prinsessa ja ehkä herätän Yuki-alueen lähellä kiinnostusta pikkutytöissä? Kruunu ja hansikkaat jäävät minun kontolleni tehdä, mutta niistä uskon kyllä selviytyväni. Peruukkikin on hankittu hyvän aikaa sitten.

Lara puolestaan oli aika extempore päätös. Samalla tavalla kuin Ellie, myös Lara on melkein kokonaan kaappicossi - jousta, nuolia ja nuolikoteloa lukuunottamatta. Pari kuvaa räiskäisin tänään cossin edistymisestä ja lisäsin joukkoon myös yhden kuvan aiemmin syksyllä tehdystä propista...





Kaappicossaajan elämä voi osoittautua yllättävän hankalaksi, oikeasti. Oikeiden pöksyjen etsiminen oli ihan tuhottoman vaikeaa, ainakin mulle, koska olen melko tarkka siitä että vaatekappaleet näyttää suurinpiirtein samalta kuin alkuperäisellä hahmolla. Ensin tilasin Varustelekasta yhdet housut, jotka näyttivät oikeanlaisilta - olivat väärää kokoa. Sen jälkeen seikkailin vaatekaupoissa hyvän aikaa ja yritin etsiä netistä oikeanlaisia housuja, ei tärpännyt. Väri oli aina väärä, vähän liian tumma tai vähän liian vaalea, liian vihreä tai liian harmaa. Sitten menin H&M:ään... OIKEASTI. Myös Ellien molemmat paidat ja kengät löytyivät sieltä, arvatkaa löytyivätkö myös Laran housut? Housut ja cossiin tulevat toppi näkyvät siis kahdessa ylemmässä kuvassa. Nyt olen tosin jo epävarma siitä ovatko housut liian tyköistuvat, mutta Varustelekaan on onneksi tullut naisten kenttähousuja, jotka sopisivat myös kyseiseen cossiin. Saa nähdä millaiset housupulmat vielä sattuvat eteen...

Alemmassa kuvassa on sitten se proppi, josta on järjettömän ylpeä. Jousi. Poikaystävän kanssa löydettiin ihan metsästä oikeanlaiset oksat sitä varten ja sen jälkeen yhteisvoimin väsättiin tuollainen kasaan. Olen oikeasti ihan täpinöissä, mulla ei ole koskaan ollut mitään kovin erikoisia proppeja ja tuosta vaan tuli hieno. Nuolet ja nuolikotelo olis myös tarkoitus vääntää yhteisvoimin, odotan innolla. 

Lara-cossi on vielä hieman auki, parista syystä. Ensimmäinen on vuodenaika. Ainakin ensimmäisessä Yukiconissa oli niin kylmä että Ellien vetimissä olin ihan jäässä ja siihen asuun sentään kuului pitkähihainen paita. Laran kanssa päällä olisi toppi. Hyrr. Toinen syy on kaveri, joka ilmoitti cossaavansa The Last of Usista tuttua clickeriä, mikä tietenkin herätti innostukset cossata Ellietä, jälleen. Motivaatiota Ellien uusimiseen lisää myös paranneltu cossi. Onneksi päätöksen tekoon on vielä aikaa. 

***

Yukicon 2.0 tuo muuten tullessaan myös photoshoot-kilpailun, johon olen aikeissa osallistua. Aikaa on vain vähän yli viikko, mikä herätti vähän epäilystä sen suhteen, saisinko mallia mistään. Twitterissä on kuitenkin sen verran conikävijöitä, cossaajia ja animeihmisiä kavereina, että kun asiasta twiittasin, sain hetken päästä jo innokkaan mallin itselleni. Kuvaukset olisivat tiedossa ensi keskiviikkona!  

Cossien kuvaaminen ja photoshoottien järjestäminen on muutenkin alkanut kiinnostaa ihan toden teolla. Kuvaajantaitoni ovat taas hieman karttuneet viimekertaisesta, ja hienojen pukujen näkeminen on aina plussaa. Tällä hetkellä työn alla on siis myös projekti "ujuta itsesi cosplay-piireihin ja löydä itsellesi kuvattavia".

tiistai 21. tammikuuta 2014

Vakavia, mutta hauskoja naamiaisleikkejä

Hei cosplayn ystävät!

Kirjoittaessani tätä on mennyt vajaa viikko siitä kun palasin pukuilun pariin - nyt innostus sitä kohtaan on toivottavasti tullut jäädäkseen. Oman muistikuvani mukaan aloitin cosplayn vuonna 2005, ollessani 15-vuotias. Hahmo oli Bleach-sarjan Hinamori Momo ja siihen aikaan Bleach oli vielä monien cossaajien suuressa suosiossa, aivan kuten Narutokin. Mitään laadukasta luokkaa en voi väittää kyseisen puvun olleen, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Senhän pitäisi olla jokaisen pukuilijan etuoikeus - saada vapaasti nauttia olostaan omassa puvussaan.

Hinamoria seurasivat muunmuassa Death Noten L, Saiyukin Cho Hakkai, Gravitationin Shuichi Shindou ja Final Fantasy VII: Crisis Coren Aerith. Kaikista cosseista minulla on enemmän tai vähemmän hyviä muistoja, mutta siitä huolimatta cosplay-intoni pääsi uinahtamaan vuoden 2009 tienoilla. Suurimmat vaikuttavat tekijät olivat henkilökohtainen, ikävä kokemus cosplayn parissa, sekä ihan vain kuoleva innostus animea ja mangaa kohtaan. Ensimmäiseksi mainittu on onneksi enää pieni kutitus takaraivossa, mutta jälkimmäiseksi mainittu on ja pysyy muuttumattomana. Anime- ja mangahahmojen cossaajaa minusta ei enää tule saamaan.

Onneksi cosplay ei ole enää vuosiin (vai onko se koskaan?) rajautunut vain anime- ja mangahahmoihin. Vaikken vuoden -09 jälkeen käynytkään coneissa ennen tänä vuonna pidettyä Yukiconia, ovat monet kuvat puhuneet yhtä kieltä siitä, että cosplaysta on kirjaimellisesti tullut "pukuleikkiä". Aasialaisten hahmojen lisäksi coneista löytyy myös länsimaalaisten pelien, sarjakuvien, elokuvien ja tv-sarjojen hahmoja - näitä on varmasti ollut myös vuosia sitten, mutta niiden määrä on ainakin lisääntynyt kiitettävästi.

Nyt 23-vuotiaana cosplayn pariin palatessani kuulun vahvasti länsimaalaisia hahmoja edustavaan ryhmään. Yhden cosplayn perusteella tosin on vaikeaa sanoa mihin suuntaan homma lähtee kehittymään - esimerkiksi muutama Ghibli-elokuvien hahmo kiinnostaa, on kiinnostanut jo silloin kun cosplay-harrastukseni oli jäähyllä. Pääasiallisesti olen kuitenkin kiinnostunut enemmän pelihahmoista, ja sellaisista cosseista on tässäkin blogissa puhetta. Toistan, PÄÄASIALLISESTI.

Mietin blogin perustamista kauan, ennen kuin tein lopullisen päätöksen. Olen nähnyt monia cosplay-blogeja joissa ihmiset tuskailevat milloin kankaiden hintaa, milloin oikuttelevaa ompelukonetta. On tuskainen taistelu aikaa vastaan, alati olan takana kuiskutteleva epävarmuus ja tuskallinen turhautuminen. Katsoin itseäni peilistä kun olin selaillut näitä blogeja ja mietin ääneen: voiko ompelutaidoton ihminen perustaa cosplayblogin? Millaisena harrastajana mnua katsotaan jos tilaan pukuni neitstä tai kursin sellaisen kasaan H&M:n vaatteista ja kangasväreistä? Lopulta päätin että hitot ja pistin tämän blogin pystyyn. Tässä blogissa ei siis tuskailla ompelemisen kanssa, vaan puhutaan hieman toisenlaisista ongelmista.

Kyllä, meillä ompelutaidottomillakin on sellaisia.

Moni harrastaja varmasti tietää, että hahmoihin harvoin  kuulu pelkästään puku. Peruukki, meikki ja propit voivat aiheuttaa aivan yhtälailla tuskaa kuin puvunkin tekeminen. Esimerkiksi Ellie-cosplayni, jonka tässä merkinnässä esittelen, vaati luovaa kikkailua. Ei sitä voinut rakettitieteeksi kutsua, mutta kuitenkin.

Valokuvauksesta kiinnostuneena olen myös tarkka siitä, että saan cossistani laadukkaita kuvia. Halukkaan ja jotenkin asiansa osaavan kuvaajan etsiminen voi osoittautua todelliseksi haasteeksi, varsinkin jos sellainen pitäisi löytää omalta paikkakunnalta. Tässä blogissa pyrin tarjoilemaan myös silmää miellyttävää kuvamateriaalia ja totta kai kreditoimaan taitavia valokuvaajia (:

Puhutaanko sitten siitä, mitä cossasin siellä Yukiconissa, ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen? Hahmon valitseminen oli oikeastaan aika helppoa: tukka oli suht oikeaa väriä, toteutus ei tuntunut lainkaan mahdottomalta, ja hahmokin on yksi suursuosikeistani. Valinta kohdistui siis The Last of Us -pelin Ellieen. Suurinta harmia kyseisessä cossissa tuottivat paidan kuva ja kulmakarvan arpi. Ensimmäinen ongelma ratkesi poikaystävän kuvataiteellisilla lahjoilla ja toinen ongelma pienellä gallupilla, jonka suoritin maskeeraustaitoiselle ystävälleni.

Ellien molemmat paidat, farkut ja kengät löytyivät sieltä H&M:stä. Aluspaidan hankinnasta tiesin tulevan helppoa, mutta päällyspaita oli vähän kauhistuttava ajatus, kunnes pieneksi hämmästyksekseni löysin senkin H&M:ltä - juuri oikean värisenä. Kangasmaalit hankin askartelukauppa Sinellistä, ja arpea varten ostin ripsiliimaa ja kulmakynän Seppälästä. Sen jälkeen leikkasin nenäliinasta arven muotoisen kappaleen, väritin sen kulmakynällä ja liimasin paikoilleen ripsiliimalla. TA-DAA!

Arven tekoa harjoittelin päivää ennen conia vessan peilin edessä, hyvällä menestyksellä ensikertalaiseksi. Ripsiliima osaa tosin olla inhottavan sottaista, eikä sen irrottaminen iholta ole maailman kivuttominta puuhaa. Mutta cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä, vai miten se meni? Tuskaa oli myös huomata, että jännityksessä Ellien otsatukka jakaus ja arpi menivät väärälle puolelle naamataulua. Mutta virheethän on tehty korjattaviksi, eikös? Paidasta ja housuista olisi myös voinut tehdä kuluneemman näköiset ja reppuun panostaa enemmän.

Hienointa Ellien cossaamisessa oli, että tunsi olevansa tervetullut takaisin harrastuksen pariin. Ihmiset kehuivat ja halusivat ottaa kuvia, se tuntui hyvältä. Nautin Yukiconista täysin siemauksin ja kiitän sitä uinuneen innostukseni herättämisestä (:

Loppuun laitan ne kolme kuvaa Ellie-cossistani, jotka omasta mielestäni onnistuivat. Kiitokset kuvista poikaystävälleni.




Rakkautta!
~Eve